Google: Tavaramerkit hakusanoiksi syyskuunpuolivalista-lahtien

GOOGLE: TAVARAMERKIT HAKUSANOIKSI SYYSKUUN PUOLIVÄLISTÄ LÄHTIEN

31.08.2010

Google muuttaa toimintatapaansa ja ohjeistustaan koskien tavaramerkkien käyttöä hakusanoina AdWords-palvelussa. Jatkossa mainostaja voi ottaa tavaramerkkisuojattuja termejä kyseisessä palvelussa avainsanoikseen riippumatta siitä onko kyse kilpailijan merkistä. Googlen mukaan jatkossa kun hakua tekevä käyttäjä etsii esimerkiksi televisiovalmistajaa, hän voi löytää mainoksia, jotka viittaavat jälleenmyyjiin, arvosteluja tekeviin verkkosivuihin, käytetyn tavaran myyjiin tai muihin televisiovalmistajiin. Uudistuksen taustalla on viime maaliskuussa annettu Euroopan unionin tuomioistuimen päätös (C-236/08- C-238/08), joka Googlen mukaan laillistaa tavaramerkkisuojattujen termien käytön palvelun avainsanoina.

Google on ilmoittanut aloittavansa samalla uuden alasotto – menettelyn. Nimittäin jos tavaramerkin haltija kokee, että Googlen palvelussa esille tuleva mainos johtaa käyttäjiä harhaan tavaroiden tai palvelujen alkuperän suhteen, voi oikeudenhaltija tehdä selvitys pyynnön Googlelle. Jos Google on asiasta samaa mieltä, eli kyseinen mainos on harhaanjohtava mainostettujen tavaroiden tai palveluiden alkuperän suhteen, lupaa yhtiö estää mainoksen näyttämisen.

Uusi käytäntö tulee voimaan koko Euroopassa 14.9.2010. Vastaava käytäntö on ollut aiemmin käytössä esimerkiksi Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Englannissa. Uusi toimintatapa edellyttää tavaramerkin haltijalta aktiivisuutta – oman merkin käyttöä tulee jatkossa seurata ja valvoa aktiivisesti sekä reagoida heti, kun aihetta ilmenee.