Suomen ensimmäinen INTA ROUNDTABLE oli menestys
SUOMEN ENSIMMÄINEN INTA ROUNDTABLE OLI MENESTYS
29.01.2009
Ensimmäistä kertaa Suomessa järjestetty INTA Roundtable keräsi saman pöydän ääreen 34 IPR-asiantuntijaa ja oikeudenhaltijaa. Tilaisuus pidettiin 27.1.2009 Hotelli SAS Plazassa Helsingissä ja sitä isännöi Benjon Oy.
Rountablen aihe eli laajalti tunnetut tavaramerkit saivat aikaan vilkasta keskustelua ja ajatustenvaihtoa. Tilaisuudessa etsittiin eri näkökantoja laajalti tunnettujen tavaramerkkien listautumiseen mukavassa ja rennossa ilmapiirissä sekä kuultiin asiantuntijoiden esityksiä aiheesta.
Keskusteluiden lopputulemaksi voisi tiivistää, että on vielä liian aikaista sanoa pitäisikö tavaramerkin haltijoiden olla innostuneita vai varuillaan laajalti tunnettujen tavaramerkkien listasta. Kuitenkaan merkkien listautumista ei nähty negatiivisena asiana, vaan päällimmäisenä hyötynä nähtiin ennen kaikkea sen riitoja ennaltaehkäisevä vaikutus.
Laajalti tunnettujen tavaramerkkien lista on herättänyt mielenkiintoa myös ulkomailla ja tilaisuuteen osallistui IPR-asiantuntijoita myös Saksasta ja Puolasta.
