SIIRTOJEN JA NIMENMUUTOSTENKIRJAAMINEN KIINASSA AIKAISEMPAA HANKALAMMAKSI
SIIRTOJEN JA NIMENMUUTOSTEN KIRJAAMINEN KIINASSA AIKAISEMPAA HANKALAMMAKSI
5.5.2011
Tavaramerkkien siirrot ovat hyvin yleisiä erilaisten yritysjärjestelyjen ja liiketoimintakauppojen yhteydessä. Myös haltijan toiminimen muuttuminen on hyvin tavallista. Näitä muutoksia koskevat kirjaukset on usein tehty nopealla aikataululla OHIM:n ja WIPO:n tavaramerkkirekistereihin, sillä yhdellä kirjaamishakemuksella on saanut kirjattua muutokset kaikkiin hakemuksiin ja rekisteröinteihin yhdellä kertaa. Lisäksi kustannukset ovat olleet hyvin kohtuulliset, koska ei ole ollut tarvetta käyttää paikallista asiamiestä. Kansallisiin rekisteröinteihin muutokset on yleensä kirjattu uudistusten yhteydessä.
Kiinassa edellä kerrottu toimintatapa on muodostunut hankalaksi hetki sitten muuttuneen lainsäädännön johdosta. Jos tavaramerkkirekisteröintien siirtäjä ei ole Kiinan rekisteriin kirjattu haltija, on siirron kirjaaminen joissain tapauksissa hyvin hankalaa. Tästä johtuen on erittäin tärkeää, että haltijan nimenmuutokset kirjataan mahdollisimman pian Kiinan tavaramerkkirekisteriin. Näin rekisteriin on kirjattuna aina merkin sen hetkinen haltija eikä siirron kirjaaminen tässä suhteessa aiheuta ongelmia. Jos nimittäin toiminimen voimassaolo myöhemmin lakkaa, ei nimenmuutoksen kirjaaminen jälkikäteen enää ole mahdollista. Se tekee mahdottomaksi myös lakkaamisen jälkeen tapahtuvan siirron kirjaamisen. Siirtotilanteessa rekisteritietojen tulee olla ajantasalla. Lisäksi Kiinan virasto vaatii sekä siirtäjän että siirron saajan todistavan kirjallisesti olemassaolonsa, jolloin lakanneen osapuolen osalta asian todistaminen muodostuu ylivoimaiseksi.
On siis toimittava ajoissa. Nimenmuutosten ja siirtojen kirjaamisten tulisi Kiinassa tapahtua varsin nopealla aikataululla, jotta yllättäviä ongelmia ei tulisivastaan myöhemmin.
