Seija Saaristo
SEIJA SAARISTO
Toimitusjohtaja, Benjon Oy:n perustaja, pääosakas ja hallituksen puheenjohtaja, EU-tavaramerkkiasiamies
Benjonin historia perustajan silmin:
Suomen 1990-luvun alun laman vaihtuessa orastavaksi toivoksi syntyi myös minulla voimakas tarve muutokseen.
Lokakuussa 1995 syntyi Benjon Oy. Sana "benjon" viittaa benji-hyppyyn. Kun päättää jättää taakseen turvallisen työpaikan lähes 30 vuoden työrupeaman jälkeen ja aloittaa yritystoiminnan ns. alusta, on kuin hyppäisi 100 metrin tornista vain köysi nilkkojen ympärillä. Sitä toivoo ja uskoo, että köysi pitää. Köysi piti ja 15 vuotta myöhemmin voidaan myös todeta, että päätös oli oikea. Suurten tavaramerkkijärjestelmien synty 1996 antoi uudelle yrittäjälle loistavan kasvualustan kunhan oli rohkeutta ottaa vastaan haasteet - ja sitähän ei Benjonilta puuttunut. Raivoisa aloitus nollasta ja hallittu kasvu ovat olleet liiketoimintamme avaintekijät.
Nyt, vuonna 2010, meitä on viidesosa sadasta! Määrätietoinen työ on sitouttanut meidät toimimaan tehokkaana tiiminä asiakkaiden toiveita kunnioittaen.
Benjonin painopisteetovat vuosien myötä siirtyneet tavaramerkkisalkun hallinnasta asiakkaan kokonaisvaltaiseen palveluun kaikissa IPR-alueiden juridisissa kysymyksissä. Meillä on vahva usko siihen, että ongelmat on luotu ratkaistaviksi ja onnistumisista on lupa iloita täysillä.
Jäsenyydet: Suomen Patenttiasiamiesyhdistys (SPAY), the Institute of Trade Mark Attorneys (ITMA), the Pharmaceutical Trade Marks Group (PTMG)
Yhteystiedot:
seija.saaristo@benjon.fi
+358 (0) 9 565 7940
