Samu Saaristo
SAMU SAARISTO
Asiakkuusjohtaja
Benjon on tunnettu asiakaslähtöisestä toimintatavastaan. Otamme haasteista nopeasti kiinni, pidämme mitä lupaamme ja reagoimme meille esitettyihin asioihin nopeassa ajassa. Omalla panoksellani pidän huolen siitä, että näin jatkuu myös tulevaisuudessa.
Koulutukseltani olen maisteri Helsingin kauppakorkeakoulusta. Opiskeluaikoina hyödynsin varsin pitkälle poikkitieteellisyyden lisääntyvää tarjontaa mm. laajentamalla tutkintoani sivuaineiden verran niin taideteollisessa- kuin teknillisessä korkeakoulussa. Viestintään perehdyin syvemmin MBA-sivuaineen verran Yhdysvalloissa.
Aiemmasta työkokemuksestani mainittakoon kaksi tuoreinta Lexis Capital ja AdeptusPartners.
Vapaa-aikani kuluu varsin pitkälle musiikin ja erilaisten urheilulajien parissa. Kesäisin pääosissa ovat golf, laskuvarjohyppy, vaellus ja kalastus. Talvella kestävyysurheilu, vapaalasku ja salibandy. Olen Keskuspuiston nuorkauppakamarinjäsen, joten järjestötoiminta vaatii toisinaan oman aikansa.
Benjonilla vuodesta 1999, nykyisessä tehtävässä vuodesta 2009
Koulutus: KTM
Yhteystiedot:
samu.saaristo@benjon.fi
+358 (0)9 565 79423
+358 (0)50 505 7313
